18
JOU
13.45
STARS P19, P19 SM-sarja

Happee - Stars   

Palokan koulukeskus, Jyväskylä

Otteluraportti Happee vs Stars

Raportti su 18.12. Happee vs Stars P19 SM

Tähtilaivaston ryöstöretki Jyväskylään sai kuitenkin varsin mukavan pelillisen päätöksen, kun sunnuntai-iltapäivän Happee pelistä ryöstökirstuun komeat kolme pistettä voitokkain numeroin 6-10. Neljä pistettä vieraskiertueelta on ihan mukava potti kotiin tuomisiksi.

Nyt pysyttiin lauantaihin verrattuna paremmin pois jäähypenkkiä kuluttamasta. Minuutteja kertyi vain yhden kakkosen verran, tosin siitäkin vastustaja pääsi rokottamaan.

Maalintekijäkaartin leveys ilahduttaa varsin mukavasti silmää, kymmenessä tehdyssä maalissa 8 eri onnistujaa(!) ja 10 eri palaajaa pisteillä.

Kaiken kaikkiaan hyvä taisteluvoitto syyskauden päätteeksi ja tämän jälkeen on täysin oikeutettua lähteä mielissään kotimatkalle kohti Espoota.

Tähtisade Stars P19 sarjasta himmenee muutamaksi viikoksi joulutauon vuoksi. Seuraavan kerran tähtisadetta on luvassa 8.1.2023 kun Pirkkalan suuruus Pirkat matkaa Espooseen. Nähdään tuolloin Stars Arenalla!

-Stars P19 -reportteri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Floorball Club Northern STARS, Espoo Finland // #onlypositivevibes


Contact us: heidi@northernstars.fi / toimisto@northernstars.fi