10
SYY
18.00
STARS P19, P19 1.Divisioona

Stars - EräViikingit Akatemia  

Stars Arena

Otteluraportti Stars P19 - Ervi Akatemia

Otteluraportti illan ottelusta:

Kausi 2022-2023 saatiin viimein käyntiin lauantai-illan Stars Arenalla Ervi Akatemiaa vastaan.

Stars poikien kauden avauksessa selkeä alkuinnostus paistoi tekemisestä kuin keväällä laitumelle päästetyistä hevosista.

Ottelun ensimmäisessä erässä maaleja tehtailtiin lähes vuoronperää, pallo pomppi lavassa ja virheistä koetettiin selviytyä lisäämällä vauhtia; intoa tekemisestä ei puuttunut, mutta järkeä välistä sitäkin enemmän. Erätauon koittaessa numerot 5-3 paistoivat tulostaululla kotijoukkueen eduksi.

Omaa peliä saatiin paremmin kasaan toisen erän aikana ja sitä myöten myös pidempiä pallonhallintajaksoja sekä maltillisempaa tekemistä. Pallovastuu sekä halu sankaritarinoiden kirjoittamiseen saatiinkin pikkuhiljaa oikeille raiteille mitä pidemmälle peli eteni. Joka kerta kun pysyttiin pelisuunnitelmassa sekä kärsivällisyys että järki pelaamiseen löytyi.

Parhaiten tästä oman tason löytymisestä päästiin nauttimaan kolmannen erän aikana. Saatiin ukkoa kokoajan paremmille maalipaikoille. Myös puolustuspäässä viisikkopeli tiivistyi huomattavasti ja näillä lääkkeillä Ervin hyökkäyspeli saatiin tehokkaasti tukittua.

Summaus.

Kova mutta siisti peli. Mentiin puolin ja toisin kovaa tilanteisiin, mutta ylilyöntejä ei tarvinnut katsella. Pelin edetessä nousujohteinen laatu; sankaritarinan hakuisista aineksista jopa hyvään viisikkopeliin ja järkeviin ratkaisuihin.

Kaikenkaikkiaan lopputulos 15-6 kertoo pelin luonteesta kuten ennakkoon osattiin odottaa. Runsasmaalista, vauhdikasta, viihdyttävää salibandya, tarjolla oli koko kirjo tapahtumia: runsaasti maaleja, komeasti torjuttua rankkaria, YV:tä, AV:ta ja välistä jopa koomisiakin tilanteita.

Kiitos Erville reilusta pelistä ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Seuraavaksi Stars P19 vastaan asettuu Blackbirds, kun matkataan nauttimaan keravalaisesta vieraanvaraisuudesta jo tulevana keskiviikkoiltana.

Ervi Akatemia pääsee puolestaan kestitsemään naapurileirin vieraita Espoosta, kun Indians matkustaa Mosahallille.

-Stars P19 reportteri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Floorball Club Northern STARS, Espoo Finland // #onlypositivevibes


Contact us: heidi@northernstars.fi / toimisto@northernstars.fi